Dna Welho – Paskaa, Paskaa ja Vielä Kerran Paskaa.

15/06/2012 § 4 kommenttia

Muistatteko vielä sanonnan ”asiakas on aina oikeassa” ? Minä en. Aivot ovat plastiset ja Dna Welhon asiakaspalvelu on pakottanut minut pyyhkimään koko lauseen päästäni, joten sitä ei ole minulle enää olemassa. Onnekseni en perustanut tätä blogia mitään tiettyä aihepiiriä varten ja siksi voin ihan vapaasti avautua esimerkiksi siitä kuinka perseestä Dna Welho on. Ja onhan se perseestä. Nyt aion kertoa miksi.

Minä Ja Gandalf

Matkamme alkoi jokseenkin ruusuisesti. Kämppäämme tilattiin 10 megan laajakaista. Kaikki näytti sujuvan päällisin puolin hyvin, kunnes palattuani maailmanympärysmatkalta netti alkoi kummasti pätkimään. Tämähän ei suuresti haittaa ketään, joka on ollut elossa viimeksi 200 vuotta sitten. Kuitenkin minulle tilanne on toinen, koska teen töitä netissä ja vietän myös suuren lohkon vapaa-aikaani siellä.

Ja niin se rumba sitten alkoi: Netti pätkii, minä soitan asiakaspalveluun ja he sieltä sanovat, että alueella on huoltotöitä. Pari ensimmäistä kertaa tämä tietysti on ihan ymmärrettävää. Soittaessani asiakaspalveluun seitsemättä kertaa aloin ymmärtämään, että jostain syystä verkkoa pitää huoltaa JATKUVASTI. Ilmeisesti huolto on laajakaistaverkolle sama asia kuin veden juominen ihmiselle: Päivittäinen eloonjäämisen edellytys.

Saan myös kuulla, ettei minkäänlainen hyvittäminen minulle ole mahdollista, koska nettiyhteys on avopuolisoni nimissä ja hänen tulisi itse soittaa huoltoon ja vaatia sitä. Viimein kuitenkin saan aneltua paikalle  huoltomiehen, joka käy heilumassa taloyhtiön tiloissa. Netti toimi taas hetken ja ehdin jo huokaista helpotuksesta.

Valitettavasti olen sinisilmäinen idiootti ja en tietenkään vieläkään onnistunut tajuamaan asioiden todellista laitaa. Oikeasti kyseessä olikin vain hetken tauko ennen varsinaisen joukkoraiskauksen alkamista.

Lisää Suolaa Haavoihin

Koska en halua kuulostaa täysin negatiiviselta, sanon että tilanteessa on kuitenkin tapahtunut kehitystä. Kehitys on vaan tapahtunut aina huonompaan suuntaan. Tällä hetkellä olen viettänyt pari päivää onnellisesti ilman nettiyhteyttä, koska se on lakannut toimimasta täysin. Koska olen nopea oppimaan, päätin pyytää tällä kertaa tyttöystävääni soittamaan asiakaspalveluun. Hänellä on sentään valtuudet valittaa kaikesta, koska nettiyhteys on hänen nimissään. Asiakaspalvelustahan sitten selvisi seuraavaa:

  1. Vika voi olla modeemissa. Ei kai nyt sentään? Jos vielä kerran pistettäis yleisen verkon huoltamisen piikkiin?
  2. Huoltomies tulee paikalle maanantaina joskus 12 – 15 välillä. Asiakkaan, eli minun, tulee istua kotona odottamassa huoltomiestä.  Tyttöystäväni on töissä kyseisenä aikana. Tietysti joudun hiukan siirtämään menojani, mutta se on ihan ok.  Siinä vaiheessa kun sinut on raiskattu ja pahoinpidelty, ei päälle sylkeminen tunnu niin isolta jutulta.
  3. Jos vika on modeemissa, huoltomies laatii siitä sitten lausunnon.
  4. Minun pitää lausunnon perusteella soittaa asiakaspalveluun ja pyytää uusi modeemi.
  5. Minun tulee kävellä postiin / dna-liikkeeseen hakemaan uusi modeemi ja ilmeisesti myös palauttamaan vanha.
  6. Nettini toimii tämän jälkeen. Ehkä.
  7. Dna – Niminen alemman tason Demoni ylennetään Luciferin oikeaksi kädeksi helvetin seitsemännellä tasolla. He nauravat ja heittävät yläfemmoja toisilleen. Saan itse rytmihäiriöitä.
  8. Meille ei ehdoteta vieläkään minkäänlaista hyvitystä Dna:n toimesta.
  9. Käperryn lattialle itkemään sikiöasennossa, kun kuulen asiasta.

Muutamia Rakentavia Vinkkejä Dna:lle

Lähettäkää asiakaspalveluprosessienne suunnittelija hakemaan mallia jostain missä asiat toimivat edes minimitasolla. VR voisi olla yksi paikka. VR siksi, ettei rima olisi heti liian korkealla.

Te olette typottaneet puhelinvaihteeseenne epähuomiossa ”asiakaspalvelu”. Suosittelen muuttamaan sen tai vastaavat väärinkäsitykset voivat toistua myös jatkossa. Minähän harhaisesti kuvittelin, että minä (asiakas) saisin palvelua (palvelu), koska olette nimenneet virheellisesti puhelinvaihteenne. Oikeastaan voisitte laittaa nimeksi asiakasitsepalvelu, jossa asiakkaan puhelu ohjautuisi takaisin hänen omaan numeroonsa. Joka tapauksessa asiakkaan pitää tehdä näemmä itse kaikki alusta loppuun.

Jos lähetätte paikalle ihan saatanan kalliin huoltomiehen, niin sille varmaan kannattaa antaa pari muutaman kympin modeemia matkaan, niin homman voi hoitaa kerralla kuntoon? Voisiko tämä tulla halvemmaksi? Tiedän, että kyseessä on alihankkija, mutta silti? Onko teidän edes tarkoitus tuottaa voittoa? Saatteko orgasmin valtavasta määrästä byrokratiaa?

Tiedän, ettei tämä ole tapana puhelinliittymiä kaupittelevilla firmoilla, mutta menkööt nyt sitten. Asiakkaalle voi tarjota hyviä juttuja, myös ENNEN kuin se hylkää asiakkuuden. Montakohan kertaa tässä on tullut jo vaihdettua puhelinliittymää, että saisi jotain puolen vuoden alennusjaksoja. Todella älykästä kouluttaa ihmisiä pettämään asiakkuuksiaan alennusten perässä, koska sitähän te teette. En ole kuullut ikinä, että kukaan olisi saanut mitään erityisiä hyötyä pitkäaikaisesta asiakkuudestaan. Tämä on toki ymmärrettävää, koska teidän kirjoissanne asiakastyytyväisyyden maksimi on se, että ihminen ei valita mitään

Lastatkaa kaikki firman avainhenkilöt bussiin, tuikatkaa se tuleen ja ajakaa bussi alas jyrkänteeltä. Poikkeuksellisesti en veloita näistä miljoonien arvoisista ideoista yhtään mitään. Saatte käyttää ideoita vapaasti toimintanne kehittämiseen.

Kiitos Dna, että olet avannut silmäni todellisuudelle. Ennen olin naiivi ja kokematon, mutta nyt olen valmis mihin vaan.

Olen hereillä.

Nyt minä näen.

En pidä näkemästäni, mutta en voi myöskään lakata tuijottamasta.

Kiitos.

Mainokset

Avainsanat: , , , ,

§ 4 Responses to Dna Welho – Paskaa, Paskaa ja Vielä Kerran Paskaa.

  • Lauri Huusko sanoo:

    Loistavaa tekstiä Timo.

  • Marcus R sanoo:

    Olen asunut Lontoossa viimeiset seitsemän vuotta, enkä ole oikein seurannut suomen kehitystä näissä asioissa, mutta luulisin että vastaus ongelmaan on kertakaikkiaan se että suomi on väkiluvultaan liian pieni maa eikä vaihtoehtoja ole tarpeeksi. Isossa maailmassa on niin monta operaattoria joista valita jos palvelu ei miellytä, ja oikeusjutun nostaminen on kuitenkin sen verran huomattavampi vaara kun suomessa, että palveluntarjoajat ovat enemmän peloissaan. Byrokratia on tietenkin esim Lontoossa viellä suurempi kun suomessa, ja monella tasolla mikään ei toimi, mutta kun tarpeeksi jaksaa valittaa niin usein hommaan saa kuitenkin muutosta. Usein auttaa jopa pelkkä asioiden tarkka kirjaaminen, ja lainoppineen näköisesti kirjoitettu kire. Hommat ovat johtoportaiden kannalta sillä tavalla jaettu että osastojen pääpoomot harvoin puuttuvat asiaan, ja hommaa hoitava pikkupomo pelkää asemansa puolesta sen verran että antaa periksi… Mikä olisi suomen tilanteelle ratkaisu? – Enemmän kilpailua, mutta mistä?

  • Kalle sanoo:

    Eli asiasi on se, että netti ei toimi. Saman voi myös todeta sanomalla, että: ”Hei, mun netti ei toimi”. Vittu mitä itkemistä.

  • Kävin juuri hakemassa DNA-Welho modeemin johtoineen ja olen vasta odottamassa tämän uuden asikassuhteen puhkeamista täyteen kukkaansa. Kiitos kirjoituksesta, näitä verkossa riittää: yhden asiasta kirjoittavan takana on sata, jotka eivät jaksa kirjoittaa aiheesta.
    Minun pitänee sitten ongelmien tullessa yrittää resetoida modeemia ja muita vippaskonsteja. Saunalahden ADSL sekoitti meidän puhelimen, odotan, että huomenna tämä sekoittaa meidän television 🙂
    Minulle oli tosiaan yllätys, että tässä systeemissä data kulkee tv-antennipistokkeen kautta. Ei ole herkkua Saunalahdellakaan, ADSL:n nopeus pudonnut alle puoleen nettitikun nopeudesta.. palautteen antamiseen on pieni kynnys.. Näillä nyt yritetään pärjätä. Tsemppiä.
    Ja vielä: Työnteko, siis ihan elantomielessä, näillä verkkotyökaluilla on taatusti tuskaista. Olen usein kauhulla ajatellut sitä. Hyvä olla täällä harrastepuolella. lisää tsemppiä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mikä tämä on?

You are currently reading Dna Welho – Paskaa, Paskaa ja Vielä Kerran Paskaa. at Negaholisti.

Meta

%d bloggers like this: